


Etusijalla asukkaiden viihtyvyys
Miltä kuulostaisi oma koti rauhallisella alueella, jonka läheisyydestä löytyvät erinomaiset liikuntamahdollisuudet ja kattavat palvelut kaupasta kouluun, mutta josta myös pääset hyvien kulkuyhteyksien avulla hetkessä Helsinki-Vantaan lentoasemalle tai vaikkapa Helsingin keskustaan? Tätä kaikkea on tarjolla Klaukkalaan rakennettavasta As Oy Nurmijärven Kisakodista.
Asunto Oy Nurmijärven Kisakoti rakennetaan Klaukkalan keskustaan, jossa palvelut ovat aivan naapurissa. Loistavan sijaintinsa lisäksi talon laadukkaat rakennus- ja pintamateriaalit takaavat erinomaiset puitteet asumiseen ja viihtymiseen kotona, jossa aikaa voi viettää vaikkapa omalla parvekkeella, joka löytyy talon jokaisesta asunnosta. Muutamassa asunnossa on ranskalainen parveke.
Hissilliseen viisikerroksiseen taloon rakentuu yhteensä 36 huoneistoa, joiden koot vaihtelevat 27 neliöstä aina 81,5 neliöön saakka. Rakentamisen alkuvaiheessa voit vaikuttaa asunnon pintamateriaaleihin.
Tontin pihapiiristä löytyy oman parkkialueen lisäksi viheraluetta, jonka nurmirinne tarjoaa piha-alueelle idyllistä tunnelmaa.
Aloitusaika kevättalvella 2022
Valmistuminen keväällä 2023
Soimu / Harri Niemi, rakennuttajapäällikkö, 044 330 2452, harri.niemi@soimu.fi
Soimu / Heidi Leinonen, 045 157 4898, heidi.leinonen@soimu.fi
Välittäjä: Tuula Partanen / Nord LKV, 0400 588 200, tuula@nordlkv.fi
Välittäjä: Anne Kuiri / Kiinteistömaailma, 040 821 1213, anne.kuiri@kiinteistomaailma.
Kuntotie 16, 01800 Klaukkala
Myyjä: Heidi Leinonen
Rakennusliike Soimu Oy
045 157 4898
heidi.leinonen@soimu.fi
Välittäjä: Tuula Partanen
Nord LKV
0400 588 200
tuula@nordlkv.fi
Välittäjä: Anne Kuiri
Kiinteistömaailma
040 821 1213
anne.kuiri@kiinteistomaailma.fi
Lataa Kisakodin pdf-esite, josta löydät huoneistojen pohjakuvat, kerrostaso- ja leikkauskuvat, asemapiirroksen sekä rakennustapaselostuksen.
Paikat | Sijanti | Tyyppi | m2 | Velaton hinta |
---|---|---|---|---|
1 | Pihataso | Vieraspaikka | 13,5 | |
2 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | MYYTY |
3 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | MYYTY |
4 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | 3 640 |
5 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | 3 640 |
6 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | MYYTY |
7 | Pihataso | Autopistokep. | 13,5 | 4 160 |
8 | Pihataso | Vieraspaikka | 13,5 | |
9 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | 3 640 VARATTU |
10 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | 3 640 |
11 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | MYYTY |
12 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | MYYTY |
13 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | MYYTY |
14 | Pihataso | Autopistokep. | 13,5 | MYYTY |
15 | Pihataso | Autopistokep. (Invapaikka) | 17,5 | 4 160 |
16 | Pihataso | Autopistokep. | 13,5 | 4 160 VARATTU |
17 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | 3 640 VARATTU |
18 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | 3 640 |
19 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | 3 640 |
20 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | 3 640 VARATTU |
21 | Pihataso | Autopistokep. | 13,5 | 4 160 |
22 | Pihataso | Autopistokep. | 13,5 | 4 160 |
23 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | 3 640 |
24 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | 3 640 |
25 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | 3 640 |
26 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | 3 640 |
27 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | 3 640 |
28 | Pihataso | Autopistokep. | 12,5 | 3 640 |
29 | Pihataso | Autopistokep. | 13,5 | 4 160 |