You are here:

Aktiivista ja sujuvaa elämää Otsolassa

Asunto Oy Joensuun Dosentti rakentuu Joensuun Yliopistokampuksen viereen, monipuoliseen Otsolan kaupunginosaan. Talo muodostaa yhteisen pihapiirin Joensuun Maisterin ja keväällä 2022 valmistuvan Professorin kanssa.

Viisikerroksinen hissillinen kerrostalo tarjoaa hyvin suunniteltuja, 22-34 m2 kokoisia yksiöitä ja kaksioita kompaktiin ja esteettömään asumiseen. Jokaisessa asunnossa on huoneiston levyinen lasitettu parveke ja kiinteistössä on pyöräpaikkoja. Energiatehokkuusluokaltaan asunnot ovat B2018.

Dosentti sijaitsee erinomaisella asuinalueella lähellä palveluja, keskustaa ja liikuntapaikkoja, mahdollistaen asukkaille vireän ja käytännönläheisen arjen. Lähettyvillä sijaitsevat muun muassa Mehtimäen hienot liikuntamahdollisuudet, areenat, urheilutalo ja Vesikon uimahalli. Kaupunginosassa pienet asunnot ovat kysyttyjä ja kohde säilyttää arvonsa myös hyvien kulkuyhteyksien, toimivan julkisen liikenteen sekä kampuksen läheisen sijaintinsa ansiosta. Asunnot sopivat mainiosti esimerkiksi ensiasunnon ostajalle, opiskelijalle, tai muutoin helposta arjesta nauttivalle iästä riippumatta.

 

Arvioitu aloitusaika keväällä 2022
Arvioitu valmistumisaika alkusyksystä 2023

 

Oletko kiinnostunut kodista yliopistokampuksen laidalta? Ota rohkeasti yhteyttä!
Lisätietoja toimistoltamme 0500 572 780 tai sähköpostitse 

As Oy Joensuun Dosentti

Opiskelijankatu 3, 80130 Joensuu

Rakennusliike Soimu

Heräsikö kiinnostuksesi?
Haluatko tutustua kohteeseen yksityiskohtia myöten?

Lataa Dosentin pdf-esite, josta löydät huoneistojen pohjakuvat, kerrostaso- ja leikkauskuvat, asemapiirroksen sekä rakennustapaselostuksen.

Lataa Pdf-esite

1. kerroksen vapaat huoneistot

C 2

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 32 983 €
Velaton hinta: 96 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 3

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 32 983 €
Velaton hinta: 96 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 4

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 32 983 €
Velaton hinta: 96 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 6

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 33 283 €
Velaton hinta: 97 000 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 11

2h+kt
Pinta-ala m2:34,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 41 128 €
Velaton hinta: 139 600 €
Lainaosuus: 98 472 €

C 12

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 32 983 €
Velaton hinta: 96 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 13

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 32 983 €
Velaton hinta: 96 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 14

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 32 983 €
Velaton hinta: 96 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 15

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 33 783 €
Velaton hinta: 97 500 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 16

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 34 283 €
Velaton hinta: 98 000 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 17

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 32 983 €
Velaton hinta: 96 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 18

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 32 983 €
Velaton hinta: 96 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 19

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 32 983 €
Velaton hinta: 96 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 20

2h+kt
Pinta-ala m2:26,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 36 598 €
Velaton hinta: 111 900 €
Lainaosuus: 75 302 €

2. kerroksen vapaat huoneistot

C 22

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 33 983 €
Velaton hinta: 97 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 25

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:24,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 39 091 €
Velaton hinta: 108 600 €
Lainaosuus: 69 509 €

C 26

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:24,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 38 591 €
Velaton hinta: 108 100 €
Lainaosuus: 69 509 €

C 27

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 33 983 €
Velaton hinta: 97 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 28

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 33 983 €
Velaton hinta: 97 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 29

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 33 983 €
Velaton hinta: 97 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 30

2h+keittiö
Pinta-ala m2:34,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 42 928 €
Velaton hinta: 141 400 €
Lainaosuus: 98 472 €

C 31

2h+keittiö
Pinta-ala m2:34,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 42 928 €
Velaton hinta: 141 400 €
Lainaosuus: 98 472 €

C 32

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 33 983 €
Velaton hinta: 97 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 33

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 33 983 €
Velaton hinta: 97 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 34

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 33 983 €
Velaton hinta: 97 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 35

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:24,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 38 591 €
Velaton hinta: 108 100 €
Lainaosuus: 69 509 €

C 36

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:24,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 39 091 €
Velaton hinta: 108 600 €
Lainaosuus: 69 509 €

C 37

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 33 983 €
Velaton hinta: 97 700 €
Lainaosuus: 63 717 €

3. kerroksen vapaat huoneistot

C 42

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 35 083 €
Velaton hinta: 98 800 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 43

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 35 083 €
Velaton hinta: 98 800 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 44

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 35 083 €
Velaton hinta: 98 800 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 46

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:24,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 39 791 €
Velaton hinta: 109 300 €
Lainaosuus: 69 509 €

C 47

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 35 083 €
Velaton hinta: 98 800 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 48

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 35 083 €
Velaton hinta: 98 800 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 49

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 35 083 €
Velaton hinta: 98 800 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 50

2h+keittiö
Pinta-ala m2:34,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 44 628 €
Velaton hinta: 143 100 €
Lainaosuus: 98 472 €

C 51

2h+keittiö
Pinta-ala m2:34,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 44 628 €
Velaton hinta: 143 100 €
Lainaosuus: 98 472 €

C 52

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 35 083 €
Velaton hinta: 98 800 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 53

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 35 083 €
Velaton hinta: 98 800 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 54

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 35 083 €
Velaton hinta: 98 800 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 55

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:24,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 39 791 €
Velaton hinta: 109 300 €
Lainaosuus: 69 509 €

C 56

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:24,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 40 291 €
Velaton hinta: 109 800 €
Lainaosuus: 69 509 €

C 57

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 35 083 €
Velaton hinta: 98 800 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 58

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 35 083 €
Velaton hinta: 98 800 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 59

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 35 083 €
Velaton hinta: 98 800 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 60

2h+keittiö
Pinta-ala m2:26,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 39 298 €
Velaton hinta: 114 600 €
Lainaosuus: 75 302 €

4. kerroksen vapaat huoneistot

C 61

2h+keittiö
Pinta-ala m2:26,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 40 498 €
Velaton hinta: 115 800 €
Lainaosuus: 75 302 €

C 62

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 36 183 €
Velaton hinta: 99 900 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 63

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 36 183 €
Velaton hinta: 99 900 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 64

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 36 183 €
Velaton hinta: 99 900 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 65

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:24,0
Parvekkeen suunta: Koilliseen

Myyntihinta: 41 491 €
Velaton hinta: 111 000 €
Lainaosuus: 69 509 €

C 66

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:24,0
Ranskalainen parveke: Lounaaseen

Myyntihinta: 40 991 €
Velaton hinta: 110 500 €
Lainaosuus: 69 509 €

C 67

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Ranskalainen parveke: Lounaaseen

Myyntihinta: 36 183 €
Velaton hinta: 99 900 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 68

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Ranskalainen parveke: Lounaaseen

Myyntihinta: 36 183 €
Velaton hinta: 99 900 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 69

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 36 183 €
Velaton hinta: 99 900 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 70

2h+keittiö
Pinta-ala m2:34,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 46 328 €
Velaton hinta: 144 800 €
Lainaosuus: 98 472 €

C 71

2h+keittiö
Pinta-ala m2:34,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 46 328 €
Velaton hinta: 144 800 €
Lainaosuus: 98 472 €

C 72

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 36 183 €
Velaton hinta: 99 900 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 73

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 36 183 €
Velaton hinta: 99 900 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 74

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 36 183 €
Velaton hinta: 99 900 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 75

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:24,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 40 991 €
Velaton hinta: 110 500 €
Lainaosuus: 69 509 €

C 76

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:24,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 41 491 €
Velaton hinta: 111 000 €
Lainaosuus: 69 509 €

C 77

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 36 183 €
Velaton hinta: 99 900 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 78

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 36 183 €
Velaton hinta: 99 900 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 79

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 36 183 €
Velaton hinta: 99 900 €
Lainaosuus: 63 717 €

5. kerroksen vapaat huoneistot

C 82

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 37 283 €
Velaton hinta: 101 000 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 83

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 37 283 €
Velaton hinta: 101 000 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 84

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 37 283 €
Velaton hinta: 101 000 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 86

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:24,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 42 191 €
Velaton hinta: 111 700 €
Lainaosuus: 69 509 €

C 87

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 37 283 €
Velaton hinta: 101 000 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 88

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 37 283 €
Velaton hinta: 101 000 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 89

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 37 283 €
Velaton hinta: 101 000 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 92

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 37 283 €
Velaton hinta: 101 000 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 93

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 37 283 €
Velaton hinta: 101 000 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 94

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 37 283 €
Velaton hinta: 101 000 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 95

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:24,0
Parvekkeen suunta: Lounaaseen

Myyntihinta: 42 191 €
Velaton hinta: 111 700 €
Lainaosuus: 69 509 €

C 96

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:24,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 42 691 €
Velaton hinta: 112 200 €
Lainaosuus: 69 509 €

C 97

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 37 283 €
Velaton hinta: 101 000 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 98

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 37 283 €
Velaton hinta: 101 000 €
Lainaosuus: 63 717 €

C 99

1h+alkovi+kt
Pinta-ala m2:22,0
Parvekkeen suunta: Koiliseen

Myyntihinta: 37 283 €
Velaton hinta: 101 000 €
Lainaosuus: 63 717 €

Autopaikat

Paikat Sijanti Tyyppi m2 Velaton hinta
39 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
40 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
41 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
42 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
43 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
44 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
45 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
46 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
47 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
48 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
50 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
51 Pihataso (Invapaikka) Autopistokep. 16 3 700
52 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
53 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
54 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
55 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
56 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
57 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
58 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
59 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
60 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
61 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
62 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
64 Pihataso Autopistokep. 12 3 700
12 3 700
69 Pihataso (Invapaikka) Autopistokep. 16 3 700